<>

<>

perjantai 8. syyskuuta 2017

Klubbholmen Sandöarna

Irtaannuimme Linanäsin satamasta lauantaina aamupäivästä ja suuntasimme kohti Stora Sandö:tä. Päätimme katsastaa siellä sijaitsevan Svinninge Marina Klubin sataman ajatuksella josko hakisimme seuran jäseniksi ensi kaudesta alkaen. Saari sijaitsee noin 10 mailin päässä uudesta kotisatamastamme ja jäsenten käytössä saarella on mm. kaksi saunaa.
Vaikka veneilykauden huippusesonki on jo takanapäin, H laski yhdellä hetkellä näkevänsä kolmekymmentä muuta yhtä aikaa liikkeellä olevaa purjevenettä! Ihan yksikseen ei täällä siis tarvitse olla liikkeellä. Purjehdimme rauhallista matkavauhtia koko kuuden mailin matkan Klubbholmenin sataman edustalle asti. Satama näytti lähes täydeltä ja pohdin josko viimeisiä paikkoja haluttaisiin säästellä myöhemmin päivällä saapuvien seuralaisten omaan käyttöön? Yleensä ruotsalaiset eivät juuri korvaansa lotkauta jonkun saapuessa laituriin, mutta lähestyessämme laiturin vapaata rakosta tulevat laiturinaapurimme valmistautuivat ottamaan meidät vastaan. Ystävällisen vastaanoton päätteeksi meille neuvottiin mihin satamamaksun voi maksaa. Hienoiset epäilykseni nuivasta suhtautumisesta seuraan kuulumattomia rantautujia kohtaan osoittautuivat siis turhiksi. Ja meillähän on veneen perässä suomen lippu, joten erottaudutaan täällä hyvin massasta. 

Ihan kaikki saaren palvelut, kuten saunat ja jollat eivät ole seuraan kuulumattomien vierailijoiden käytössä. Laitureilla ei ole tarjolla maasähköä, sillä koko saari on sähkötön. Jonkin sortin makeaa vettä saa kaivosta käsipumpulla. Saunat näyttivät olevan niitä tavallisia ruotsalaisia kuivasaunoja, joten täälläkin peseytyminen tapahtuu siis raikkaan luontohenkisesti meressä kastautuen.
Ruotsalaiseen yhteisölliseen tyyliin leveällä laiturin osalla on paljon ruokailuryhmiä ja grillauskatos on rakennettu laitureiden välittömään läheisyyteen. Laitureiden ruokailuryhmät olivatkin ahkerassa käytössä illan pimeyteen asti, jonka jälkeen väki siirtyi jatkamaan iltaa valaistujen avotilan pappatelttojen sisään. Me nautiskelimme illasta veneen avotilassa auringonlaskuun asti ja pimeyden laskeuduttua siirryimme kannen alle. Valaistut avotilan pappateltat näyttivät olevan pimeässä illassa itseasiassa aika "mysig", joten ehkä ensi kaudeksi voisi harkita jonkin sortin valaistuksen virittelyä avotilaan? 
Hyvin nukutun veneyön jälkeen suuntasimme kotimatkalle heti sunnuntaiaamuna. Tuuli oli reippaan puuskaista vaihdellen välillä 2-9m/s. Jätimme isoon pienen reivin, mutta genoan aukaisimme kokonaan. Välillä siis lähes kelluttiin paikallaan, mutta toisinaan puuskat painoivat meidät lähes kyljelleen. Avoimemmilla osuuksilla reipas tuuli oli yhtenäisempää tarjoten sporttisempaa purjehduselämystä hyvän peräkohinan kera. Huiputimme lokiin 7.5 solmua, joka taitanee olla tämän kesän ennätys.

Klubbholmen Sandöarna (Svinninge Marina Klubb):
58°38'43"N
18°54'36"E

Ei kommentteja: