<>

<>

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kluntarna

Selailin vanhoja valokuvia ja muistin aikoinaan tehdyn jutun kesän 2013 Luleån saariston reissulta jääneen kovin lyhyeksi. Otetaan vahinko takaisin ja palataan veneilykohteissa pari kesää taaksepäin.



Perämeren ylitykseen lähdettiin Hailuodon Marjaniemestä ja rantauduimme Ruotsin puolelle Kluntarnaan. Luleån kunta ylläpitää saariston laitureita ja isoimpiin saariin on säännöllinen vesibussiyhteys. Näin veneettömätkin pääsevät nauttimaan saaristosta. Kluntarnassa on myös kunnan ylläpitämiä vuokramökkejä sekä kaksi saunaa, jotka ovat myös veneilijöiden käytettävissä. Toimintaa saaressa oli palkattu pyörittämään kesätyöntekijöitä, jotka ylläpitivät myös pienimuotoista kioskia. Toki mekin nautimme jäätelöstä kun siihen oli mahdollisuus!



Kuntarnalla on kivilabyrinttejä 1300-1400 –luvuilta (kuvassa uustuotantoa) sekä kuuluisa  kivikasvo Kluntkubben, jonka pitäisi väijyä alemmassa kuvassa. Hetken asiaa ihmeteltyäni sain naaman tarttumaan muistikortille



Saaren toisella reunalla on vanha kalastajakylä, jonka venevajat on muutettu kesämökeiksi.


Saaren korkeimmalla kohdalla on jonkin sortin valvontatorni josta kelpaa ihailla maisemia yli Luleån saariston.



Kluntarna on luonnoltaan hieno ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

3 kommenttia:

Katinka kirjoitti...

Hieno esittely mukavan näköisestä paikasa. Ja hei, näitä on jo tosi kiva lukea, sillä uusi kausi lähestyy ihan pika vauhtia ja reittisuunnittelu on kovassa käynnissä =).

A-P kirjoitti...

Onhan näitä vanhoja reissuja itsekin kiva muistella ja todennäköisesti tänä kesänä pyörimme perämeren kaaren alueella. Ehkäpä matka käy taas kohti Luleån saaristoa?

Unknown kirjoitti...

Kiehtova kohde, etenkin nuo venemökit olisi hauska nähdä myös sisältä - miten lienee toteutettu. Tuon Kluntkubbenin yläpuolella olevassa kuvassa näkyy minusta myös sarja "kivikasvoja". Näkeekö muut ne? :)