<>

<>

lauantai 21. helmikuuta 2015

Veneen myllyttäminen eli koneellinen gelcoatin kiillotus

Kokeilin viime keväänä elvyttää veneemme gelcoatpintaa kiiltävämmäksi koneellisin menetelmin. Koska myllytys oli vaikeustasoltaan paljon oletettua helpompaa, ajattelin jakaa kokemukseni muiden samaa hommaa harkitsevien kannustamiseksi. Tästäkin urakasta selviää oikeilla varusteilla ja tietämällä muutaman perusjutun. Työmäärä oli tosin oletettua suurempi, enkä enää ihmettele miksi yhden veneen myllyttänyt autofixari kieltäytyi urakasta.


Youtube-videoiden perusteella jopa etelän auringon polttamasta, pinnaltaan pulverimaiseksi hapertuneesta gelcoatista saadaan uuden veroisesti kiiltävää pintaa. Erittäin huonoon kuntoon mennyt gelcoatpinta voidaan ensin hioa koneellisesti hiomapaperilla, jonka jälkeen jatketaan villalaikalla ja oikean karkeuksisella hionta-aineella. Ammattitermistössä varsinaisesta hionta-aineesta käytetään nimeä leikkaava aine. Pinnan viimeistelevästä hienohionta-aineesta käytetään nimeä pinnan sulkeva aine tai hologrammin poistoaine. Viimeistelyaine poistaa silmälle näkymättömät mikronaarmut, jotka hajottavat heijastuvan auringonvalon spektreihin ja näkyvät silmälle auringonvalossa pinnan ”hologrammikuvioina” erityisesti tummilla pinnoilla.

Useat autokäyttöön tehdyt aineet sisältävät silikonia, jonka sanotaan imeytyvän huokoiseen gelcoatiin huomattavasti auton maalipintaa helpommin. Pintaan imeytynyt silikoni on ongelma maalauksessa aiheuttaen maalipintaan kraaterimaisia kuvioita. Tämän vuoksi veneenhoitosarjat eivät sisällä silikonia. Jos joku on maalattuun veneeseensä käyttänyt silikonipitoisia vahoja, peli ei ole menetetty, sillä pinta voidaan maalata erikoisaineita käyttäen. Aloittelijan pelkoja hionnan suhteen vähentää kun tietää veneen gelcoat -pinnan olevan huomattavan paksu (luokkaa 1mm) verrattuna auton maalipintaan (joka on luokkaa 0.1 – 0.2mm). Tämän vuoksi tehokkaillakaan hionta-aineilla ei käytännössä voi kovin helposti saada hiottua gelcoatpintaa puhki.


Tarvikkeet
  • Hyvä kiillotuskone on kallis, mutta keveitä ja vahvasti vääntäviä koneita on saatavana. Vahvaa vääntöä tarvitaan sitä enemmän mitä huonommassa kunnossa pinta on. Nopeilla kierroksilla ja voimakkaasti hiovilla aineilla pinnan kuumeneminen on voimakasta ja riskinä on hionta-aineen kiinnipalaminen. Hitailla kierroksilla pinta ei kuumene liikaa eikä vaha roiski ympäriinsä, mutta voimakkaasti hiovilla aineilla laikka pyrkii leikkaamaan pintaan kiinni. Tällöin koneelta kysytään vahvaa vääntöä, jotta laikka ei lakkaa pyörimästä. Itse päädyin paikallisen automaalikaupan myymään vahvavääntöiseen 3M:n kiillotuskoneeseen, joka lienee markkinoiden kevein. Veneen kylkiä työstettäessä työasento ei varsinaisesti ole kovin ergonominen, joten kevyt kone säästää muutenkin lujille joutuvia hartioita. Saman kaupan halvan ja painavan koneen hylkäsin heti ensitunnustelujen jälkeen; painoero oli huomattava. Lisäksi asiantunteva myyjä kertoi halvan koneen kestävän kokemusten mukaan joskus puoli autoa, mutta yleensä pitkäänkin. Toki lupasivat vaihtaa koneen uuteen yksilöön, mikäli se olisi heti hajonnut.
  • Riittävästi jatkojohtoa, sillä töpseli voi olla kaukanakin eikä johto saa käydä liian lyhyeksi
  • Hionta- ja vahausaineet. Oman kymmenvuotiaan veneen kohdalla en katsonut tarpeelliseksi aloittaa työtä hiomapaperikäsittelyllä enkä kaikkein karkeimmilla hionta-aineilla. Päädyin valinnassani kotimaisiin silikonittomiin Mirkan ammattilaistenkin käyttämiin aineisiin. Itseä miellytti Mirkan helppotöinen kaksivaiheratkaisu, jossa on erikseen varsinainen kevyesti hiova keskikarkea kiillotusaine (Polarshine T10) sekä hienohionta-aine + vaha (Polarshine UF3). Tilasin Mirkan aineet pohjanmaalaisesta automaalikaupasta (Storen Väri Oy) matkahuollon välityksellä. Samaan pakettiin otin paljon muitakin tarvikkeita. Kannattaa ehdottomasti tutustua valmistajien nettisivujen tuotetietoihin, jotta osaat valita aloitukseen oikean karkeuksisen hionta-aineen. Hox: ainakaan 3M:n hionta-aineita ja vahaa ei saa toimittaa lentorahtina, joten ulkomaisista venetarvikeliikkeistä niitä ei suostuta toimittamaan. Litran pullo Polarshine T10 –kiillotusainetta riittää hyvin yhteen isompaankin veneeseen.
  • Villalaikat (min 3-4kpl) + aluslautanen. Riippuen pinnan kunnosta menee villalaikka hiontajäämistä tukkoon ennemmin tai myöhemmin. Homma jatkuu sujuvasti kun puhtaita laikkoja on varustepakissa riittävästi odottamassa. Villa- ja vaahtomuovilaikat voi pestä. Itse liotin niitä pesuaineliuoksessa, jonka jälkeen pesin painepesurilla.
  • Vaahtomuovilaikat (min 2-3kpl) + aluslautanen. Tässä kohti suosittelen vahvasti paksua joustavaa aluslautasta, joka on todella kätevä veneen kannen monimuotoisten pintojen käsittelyssä. Itse hankin paikallisesta automaalikaupasta 3M:n kennopintaiset vaahtomuovilaikat 3M:n paksulla aluslautasella.
  • Käsinkiillotukseen tarkoitettuja vaahtomuovisieniä ahtaiden paikkojen käsin kiillotukseen. Näitä saa joka autotarvikemyymälästä.
  • Mikrokuituliinoja (paljon) sekä pintojen puhdistukseen että hioma-aineen ja vahan poispyyhintään. Mikrokuituliinojen olisi hyvä olla eri värisiä, jotta eivät mene sekaisin hionta-aineessa ja vahassa olevat mikrokuituliinat. Laadukkaat mikrokuituliinat puhdistuvat hyvin pyykinpesukoneen korkeassa lämpötilassa (90 astetta). Halvoissa mikrokuituliinoissa saumat vedättävät pesun jäljiltä, mikä heikentää käytettävyyttä.
  • Suihkepullollinen vettä
  • Hiontasuojateippiä 3 rullaa, tämä on olemukseltaan kuin klassinen ilmastointiteippi mutta heikolla liimapinnalla. Teipillä suojataan KAIKKI pinnat joita ei haluta käsitellä hionta-aineella.
  • Kuulosuojaimet, mieluusti radiolla
  • Suojalasit vaharoiskeita varten
  • Ohuita kertakäyttöisiä nitriilihanskoja yksi laatikollinen käsien suojaksi
  • Työskentelytaso veneen kylkien kiillotusta varten. Itse käytin niveltikkaita työskentelytasolevyillä.
  • Rullallinen roskapusseja/säkkejä, johon laitat esim. käytetyt hiontasuojateipit
  • Pari isoa kannellista laatikkoa joissa koko settiä on kätevä säilyttää ja kuljettaa työmaalle
  • Iso termospullollinen kuumaa kahvia. Tunnit kuluvat rattoisasti tässä hommassa, joten tauot ovat paikallaan.



Työvaiheet
  1. Pese käsiteltävät pinnat huolellisesti. Jos pesit veneen jo edellisenä päivänä, pyyhi pölyt ja mahdollinen ilman mukana laskeutunut hienojakoinen hiekka pois kostealla mikrokuituliinalla
  2. Suojateippaa KAIKKI pinnat joita ei haluta käsitellä, mutta ovat vaarassa joutua laikan sipaisemaksi. Suojaus kannattaa tehdä kunnolla vaikka teippaukseen menee paljon aikaa.
  3. Pursota villalaikkaan hieman hionta-ainetta (Polarshine T10) ja myllytä korkeintaan 0.8m x 0.8m alue kerrallaan. Tämä siksi, että voit siirtää konetta vartalollasi ja pitää kädet liikkumatta. Kun laikka leikkaa kunnolla, niin koneessa todellakin on kiinni pitelemistä, eikä käsillä kurottaminen ole varsinaisesti mikään vaihtoehto. Ja minä käytin vain hienojakoisinta hionta-ainetta! Aja säännönmukaista kuviota, jotta varmistut tasaisesta lopputuloksesta. Esimerkiksi ensin vaakaan edestakaisin ylhäältä alas ja sitten pystyyn edestakaisin vasemmalta oikealle. Tarrat eivät olleet ongelma Polarshine T10:n kanssa ja niiden yli pystyi ajamaan koneella huoletta (rekisteri-, nimi- ja  veneen valmistajan omat  tarrat). Vaihda laikka uuteen sen mennessä tukkoon hiontajäämistä.
  4. Pyyhi pinta puhtaaksi mikrokuituliinalla. Sumuta tarvittaessa hieman vettä pinnalle työtä helpottamaan.
  5. Kiillota pinta hienohioma-aineella (Polarshine UF3) ja vaahtomuovilaikalla. Tämä poistaa silmälle näkymättömät mikronaarmut, jotka hajottavat auringonvalon spektreihin ja näkyvät auringonvalossa ”hologrammeina”. Erillistä vahausta ei tarvita, koska UF3 sisältää myös vahan. Viimeistelyaineella laikka pyörii lähes ilman vastusta ja työ sujuu edelliseen vaiheeseen verrattuna oikein kevyesti. Liian isoilla kierroksilla ja/tai vahamäärillä saa mukavasti roiskeita aikaiseksi, joten suojalasit todellakin ovat tarpeen.
  6. Vahan kuivuttua pyyhi pinta kiiltäväksi mikrokuituliinalla
  7. Jos haluat lisäsuojan valmiille pinnalle, niin levitä suoja-aine (Itse käytin Autogylm Extra Gloss Protection) ja kiillota mikrokuituliinalla sen kuivuttua. Huom! Erityisesti kevätviileillä ja illasta kosteillakin keleillä tämä aine vaatii todella pitkän kuivumisajan! Käytännössä jätin aineen kuivumaan yöksi.
  8. Kiillota kuivunut pinta mikrokuituliinalla ja nauti hienosta lopputuloksesta



Lopputulos on todellakin vaivan arvoinen. Koska huonoon kuntoon päässeen pinnan myllyttäminen on varsin työlästä, koetan jatkossa pitää pinnan hyvän UV-vahan suojassa ja kokeilla tarvittaessa kevyesti työstettäviä hiovia vahoja (esim. Autoglym Super Resin Polish) ennen kuin pinta pääsee huonoon kuntoon. Kymmenvuotiaan veneen kyljistä Polarshine T10 teki melko lailla uuden veroiset. Peräpeilin vanhan nimitarran alta paljastunut uudenveroinen pinta kavalsi hyvin valoa vasten katsottaessa karkeamman hionta-aineen tarpeen. Kannen kiiltoonkin olin toki erittäin tyytyväinen, erityisesti sprayhoodin suojaamilla alueilla joilla tulos oli kiistatta uudenveroinen. Viereisen laituripaikan vuoden vanha Jeanneau tarjosi hyvän vertailukohteen, ilman sitä lopputuloksen tarkka arvostelu olisi ollut haastavaa. Sen verta hieno lopputuloksesta tuli. Kylkien ja sprayhoodin suojaamien alueiden lopputuloksesta voisi hätäinen päätellä auringon olevan syyllinen ajan kanssa tapahtuvaan gelcoatin kiillon menetykseen. Ehkä myös ilmasta käsin laskeutuvat ja sadeveden mukana tulevat epäpuhtaudet pinttyvät paremmin vaakasuoriin suojaamattomiin pintoihin. Niin tai näin, oikeilla työkaluilla ja aineilla pinnan uudenveroisen kiillon saa halutessaan palautettua.

Samat työvälineet, aineet ja menetelmät käyvät myös auton maalipinnan käsittelyyn. Maalipinta on vain huomattavasti ohuempi, joten varovaisuus on tarpeen vahvasti hiovilla aineilla. Itse käsittelin mielestäni kohtuullisen hyväpintaisen autoni autoglymin hiovalla vahalla (Super Resin Polish) ja vaahtomuovilaikalla. Lopputulos koneella tehtynä on huomattavasti parempi kuin aiemmin käsin tehtynä.


Venemessuilla näin Mirkan osaston työnäytöksessä kuinka kiiltäväksi lakattu puupinta ensin hiottiin himmeäksi ja kiillotettiin sen jälkeen Polarshine T10 -aineella vaahtomuovilaikkaa käyttäen. Ei tule ajatelleeksi mihin kaikkeen kiillotukseen nuo samat välineet ja aineet oikein käyvätkään. Uskaltaisikohan kokeilla naarmuisten veneen luukkujen, ikkunoiden ja oviaukon pleksimuovien kirkastamista?

Edit 24.05.2015
Katso myös uudempi postaus vanhemman veneen myllyttämisestä


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Yksinpurjehtija Ari Huusela Oulussa

Tietomaan auditoriossa oli paikalla yli 150 kuulijaa, kun Ari kertoi yksinpurjehtijan tarinansa Route du Rhum -kilpailusta. Hienojen valokuvien ja videoklippien rikastamana kuultiin niin veneen varustelusta, projektin taloudellisesta puolesta kuin itse kilpailun kulustakin.


Suomalaisen harrastajapurjehtijan on vaikea ymmärtää Route du Rhumin asemaa ja painoarvoa Ranskalaisessa urheilumaailmassa, mutta jotain käsitystä saa seuraavista numeroista: paikalle kisakylään odotettiin reilun viikon aikana yli 2 miljoonaa kävijää ja median edustajia mukaan oli ilmoittautunut yli 1.000. Ari jättikin suosiolla kilpailun voiton tavoittelun täysipäiväisille ammattilaisille, jotka pystyivät varustautumaan isojen sponsoribudjettien turvin lähtöviivalle kokonaan toisenlaisista lähtökohdista. Ammattilaisurheilussa lähtökohtaisesti tavoitellaan vain voittoa isollakin riskillä eli ajetaan niin sanotusti kaasu pohjassa maalin asti. Arin tapauksessa tavoitteena oli maaliin pääsy, joka jo itsessään on haastava tavoite.


Kilpailureitin lyhin pituus on noin 3500nm, mutta kaikki veneet kiersivät sääolojen vuoksi etelän kautta. Taustajoukoissa Arilla oli reitittäjä, joka seurasi jatkuvasti sääolosuhteita ja toimitti sähköpostilla kaksi kertaa päivässä uudet reittipistesuunnitelmat. Ohjaamisesta huolehti autopilotti ja ruokapuoli puolestaan hoitui pakastekuivattujen annospussien avulla. Kilpapurjehdusta ymmärtämättömän korvaan itse kilpailu alkoikin kuulostaa enemmän henkisen puolen haasteiden hallitsemiselta kuin pelkkään purjehdustaitoon nojaavalta kilpailulta. Ensimmäisen viikon aikana reitille osui kolme puolentoista vuorokauden kovatuulista säärintamaa jolloin vene kävi kerran kyljellään, yksi iso aalto kaatui päälle ja meritauti koetteli kokeneempaakin veneilijää. Kuten usein kestävyysurheilussa, henkisesti vaikeimpia olivat 8 viimeistä mailia joiden aikana koettelemuksena olivat kova vastatuuli sekä vastavirta. Maaliin pääsy kesti lopulta 24 päivää, joten keskinopeus oli 7,3 solmua.


Toisten unelmat ovat kertaluokkaa isompia kuin toisten. Yleensä tavoitteet ja unelmat kasvavat sitä mukaa kun ne toteutuvat. Aloittelevalle perhepurjehtijalle Ruotsin rannikko voi tuntua kovin kaukaiselta ajatukselta, kokeneimmille Itämerikin voi tuntua pieneltä. Kysyttäessä Arikin uskalsi jo sanoa ääneen haaveensa kilpailemisesta 60 -jalkaisella veneellä.

Unelmia tulee olla.  Ja isommatkin unelmat ovat saavutettavissa kovan työn ja periksiantamattomuuden avulla. Sen Ari minulle opetti. Oman unelmansa tavoittelun ohella Ari tuotti valtavasti medianäkyvyyttä koko lajille. Siinä voitimme me kaikki purjehtijat. Kiitos Ari.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Bägi venemessuilta

Ei siis golfbägi vaan viinibägi. Joka kesä veneessämme on ollut kolmen litran viinibägi valkoviiniä. Yleensä Fumées Blanches Savignon Blanc. Pahvipakkaus on veneessä kätevä, mutta ei kovin esteettinen. Ratkaisu tähän esteettisyyshaasteeseen sattui silmiini venemessuilla Xp 38 -veneessä, joka oli stailattu Skärvikin tuotteilla. Olin jo unohtaa asian, mutta matkalla naulakoille muistin bägin ja palasimme hakemaan purjehdushenkisen pussukan.



A-P äänesti oranssin puolesta, mutta neutraaliusargumentilla mukaamme lähti musta pussukka. Yläosan voi taitella kätevästi kantokahvaksi ja tilavuutta voi viinin vajutessa pienentää käärimällä kahvaa alaspäin.


Ihmettelin pussukkaa ostaessani, että miten sisälle ujutetun viinin merkin muistaa, jos vaikka intoutuisi sitä vaihtamaan tuosta vakioviinistä. Tämäkin asia oli mietitty: bägin pohjassa on läpinäkyvä muovitasku, johon viinin etiketin voi leikata talteen.

Valmistajan, Blond-Bagin, sivuilla on tarjolla myös olkalaukkuja  sekä vaihtoehtoisia kokoja tälle kolmen litran viinibägille. Miten olisi vaikka 10 litran bägi? Ehkäpä se on tarkoitettu suuremmalle miehistölle valtameripurjehdukseen tai viininsä suoraan tynnyristä hankkiville tuotantoalueiden asukkaille.


maanantai 9. helmikuuta 2015

Pelastusliivit avomerikäyttöön

Aika moni meistä on varmasti lapsena uinut ja kellunut vedessä pelastusliivien kanssa. Nehän toimivat tehtävässään varsin hyvin aurinkoisina kesäpäivinä rannan välittömässä läheisyydessä.  Itse asiassa tässä tulikin juuri kiteytettyä käytännön kokemukseni pelastusliiveistä. Toki olen sellaisia aina veneillessäni päälläni pitänyt, mutta en ole niitä onneksi kertaakaan vielä tositoimiin tarvinnut.

Ajatusten mielikuvissa jokainen veneilee mieluusti aurinkoisen lämpimänä kesäpäivänä leppoisan tyynessä kelissä. Jos näissä oloissa sattuisi syystä tai toisesta putoamaan veneestä, kokemus pelastusliivien toiminnasta olisi varmastikin lähellä lapsuuden muistikuvia. Sen kuin kelluisi vedessä odottelemassa pelastetuksi tulemista. Eniten harmittaisi vaatteiden kastuminen. Tai kännykän. Edellä mainituissa olosuhteissa saattaisi uimataitoinen pärjätä ilman pelastusliivejäkin. Ellei sitten veneestä putoaminen ollut seuraus tai syy jonkin sortin loukkaantumiselle, joka vaikuttaisi uintikykyyn. Itsekin olen sadatellut useampaan kertaan genoan skuuttivaunun sijaintia.  Erityisen kovaäänisesti niinä kertoina, kun kengät eivät ole olleet jalassa.

Vaikka vesille lähtisi vain hyvän kelin aikaan, tilanteet saattavat vaihdella ennen rantautumista. Erityisesti avomerellä. Sitä meillä riittää heti muutaman yksittäisen saaren ja Hailuodon jälkeen. Aina ei ukkosrintamaakaan pääse karkuun, kuten viime kesänä jouduimme kokemaan. Helteisen aurinkoinen ja tuuleton kesäpäivä saattaa muuttua minuuteissa yönmustaksi myrskyksi, jossa vettä sataa vaakasuoraan, reippaat aallot ilmestyvät kuin tyhjästä ja näkyväisyys katoaa olemattomaksi. Tavanomaisempi matalalla roikkuva mustanpaksu kesäsadepilvikin pimentää ja kutistaa näkyväisyyttä aika lailla. Sumu tuo soppaan oman lisänsä.



Oma juttunsa ovat aallot. Ainakin Perämerellä aallot tuppaavat olemaan joskus inhottavan pystyreunaisia. Isompaan vasta-aaltoon koneella ajaessa tuntuu välillä kuin seinään törmäisi. En haluaisi kokeilla uimista sellaisessa aallokossa. Saattaisi olla murtoveden makua suussa. Reippaammassa aallokossa vene myös kulkusuunnasta riippuen joko nyökkii pituusakselinsa suuntaisesti tai keinuu melkoisesti puolelta toiselle. Purjeveneessä on välillä silloinkin käytävä kannella, vaikka mieli ei tekisikään.

Kun pelastusliivien uusiminen tuli ajankohtaiseksi, lähdin selvittelemään hankintaa edellä mainittujen käytännön sääkokemusten valossa. Halusin huonon kelin pelastusliivit. Sellaiset, joissa on varusteina ainakin valjaslenkki, kiinteä huomiovalo ja aallokon roiskeilta suojaava huppu. Tällaisia pelastusliivejä löytyy ainakin Spinlockilta ja Crewsaverilta. Samalla halusin hankkia veneeseemme kunnollisen lifeline –systeemin turvaliinoineen. Useat valmistajat myyvät mitä erilaisimpia turvaliinoja, mutta kuinka valita se itselle sopiva malli? Lisähaasteena veneeseen kiinnitettäviä lifelinejä ei oikein tunnu myyvän kukaan. Ajattelin asioiden selviävän venemessuilla. Onhan paikalla runsaslukuinen joukko alan yrityksiä esittelemässä tuotteitaan ja auttamassa asiakkaita löytämään parhaan ratkaisun.

Tarvikehallin runsaudessa vastaan tuli ensin Crewsaverin pelastusliivimallisto. Kokeilimme molemmat Crewsaverin ErgoFit 190CS mallia, mutta pettymykseksemme liivi ei tuntunut hyvältä kummankaan päällä. En tiedä emmekö vain osanneet säätää liiviä oikein, mutta liivin sisällä olevat ”möykyt” painoivat ikävästi rintamusta. Sama ongelma oli myös Crewfit 165N Sport -mallissa.


Spinlock Deckvest 5D malli sen sijaan istui heti miellyttävän tuntuisesti. Meille tarjottiin apua liivin oikeaan säätämiseen ja saimme myös hyvän esittelyn liivin ominaisuuksista täytetyn mallikappaleen avulla. Näin jälkikäteen tuli mieleen, että olisi ehdottomasti pitänyt pukea päälle tuo täytetty mallikappale ja kokeilla liiviin sisältyvän suojahupun käyttöä.

Koska esittelijä tuntui osaavan asiansa, pyysin kertomaan tarkemmin myös turvaliinoista ja suosittelemaan meille sopivinta mallia. Päädyimme lopulta ratkaisuun, jossa molemmille on oma yksihakainen joustava turvaliina. Kun turvaliina ei ole kytkettynä lifelineen, yksihakainen malli kiinnittyy äänettömästi pelastusliivin valjaskoukkuun käyttöä odottelemaan. Vielä kun liivissä olisi jokin tasku johon vapaana roikkuvan turvaliinan voisi laittaa käyttöä odottamaan.

Hankalampia tilanteita varten päätimme hankkia vielä yhden turvaliinan, jossa on yksi haka lyhyen liinan päässä sekä toinen normaalin mittaisen joustoliinan päässä. Lyhyempää haaraa voi käyttää joko laidalla kontatessa tai itsensä kiinnittämiseen maston ympäri tai muihin veneen rakenteisiin. Veneeseen kiinnitettävästä lifelinestä kysyessäni pyysi esittelijä kääntymään esimerkiksi purjeompelimon puoleen. Kukaan ei siis todellakaan tunnu tarjoavan kokonaisratkaisua, vaan omaa aktiivisuutta, asioiden selvittämistä ja omia virityksiä (?) vaaditaan toimivan valjasjärjestelmän rakentamiseksi.

Huolellisten pohdintojen jälkeen tiesimme millaiset pelastusliivit ja turvaliinat haluamme ja tartuimme saamaamme messutarjoukseen. H:n haluama valkoinen väri ei tosin kuulunut varastomalleihin vaan joudutaan tilaamaan erikseen Englannista asti. Kunhan valkoinen liivi saadaan maahan, myyjä lupasi toimittaa koko paketin kerralla Ouluun. Kiitokset ProSailorin Jukka H:lle hyvästä palvelusta.

Vielä siis jäi auki millainen veneeseen kiinnitettävä lifeline-systeemi kannattaisi hankkia. Sen verran jo tiedän, että paksua ja pyöreätä skuutiköyttä ei kannata käyttää liukastumisvaaran vuoksi. Olen kuullut käytettävän ohutta muovipäällysteistä vaijeria tai riittävän kapeaa liinaa, jotta turvaliinan hakanen juoksee riittävän hyvin sitä pitkin. Ehkä ohutta dyneemaköyttä voisi myös käyttää? Kaikissa vaihtoehdoissa on varmasti omat hyvät ja huonot puolensa. Lisäksi kiinnitys veneeseen tulisi ratkaista jotenkin. Ja haen nyt ratkaisua joka ei olisi tiellä, mutta olisi hyvän näköinen ja saisi siten olla paikoillaan koko kesän. Olisiko lukijoilla kokemuksia, vinkkejä tai valmiita ratkaisuja tähän jäljelle jääneeseen ongelmaan?

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Purjehdustarvikkeet ja moottoriveneet

Viikonloppuna käynnistyneiden Vene 2015 -messujen kiinnostavuudesta kertonee, että lauantain messupäivältä havahduimme poistumaan vasta kun messujen ilmoitettiin sulkevan ovensa. Messuhallien pinta-alasta moottoriveneet ja veneilytarvikkeet täyttivät selkeästi suurimman osan. Purjeveneille varattu osuus mahtui hyvin yhteen ravintolaterassilta otettuun kuvaan.
Perhepurjehdukseen soveltuvia yli 30 jalkaisia uusia veneitä oli esillä laskujemme mukaan viideltä valmistajalta: XP, Saare, Arcona, Bavaria kahdella mallilla sekä Nauticat. Näin ollen meidän purjehduspainotteisesta näkökulmasta itse veneiden tarjonta oli ohutta. Toisaalta - moottoriveneilijät ja muut vesilläliikkujat oli huomioitu tarjonnassa hyvin. Lauantaina väkeä oli neljään saakka liikkeellä runsaasti.
Purjehdustarvikkeet, -asut ja purjehdukseen liittyvä luentosisältö sen sijaan tarjosivat paljon. Esimerkiksi S/Y Melinan kolmivuotisesta maailmanympäripurjehduksesta projektinäkökulmasta kertova luento oli loistava. Jos messuille olisi lähtenyt purjehdusasuhankinta mielessä, niin ihmettelen ellei sopivaa olisi löytynyt. Eri merkkien mallistot olivat varsin kattavasti esillä. Samoin moni tarvikekauppias oli huomioinut hyvin purjehduskansan messuille tuodussa valikoimassaan.



Tavoitteenamme oli löytää uudet pelastusliivit ja valjaskoukut. Tästä on kerromme erillisessä postauksessa samoin kuin havaintomme niistä purjeveneistä, joihin kävimme tutustumassa.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Vuoden ensitatsi veneilyyn

Joku tarkkasilmäinen lukija jo lienee huomannut, että Virtauslangan parin viimeisimmän postauksen takana on ollut minun sijaani A alias A-P. Yleensä ajoittaisen kuva- ja taustatoimittajan rooliin tyytyneellä A-P:lla oli mielessään niin monta postausaihetta, että Virtauslanka saa jatkossa uutta eloa myös hänen teksteistään. Kuvia unohtamatta.

Ensi viikonloppuna on edessä jo kauan sitten varattu reissu Venemessuille. Ajatuksena olisi testailla muutamien pelastusliivien sopivuutta, kuunnella kiinnostavia luentoja ja tietysti ihailla   upouusia pursia. Lauantain ohjelmatärppeinä silmiin sattuivat S/Y Melinan matkasta kertovat Ilkka Liukkosen esitykset sekä Venemestarilavalla Ilmatieteenlaitoksen Laura Tuomin Allokko Itämerellä -luento. Ari Huuselan kertomusta Atlantin ylityksestä yksinpurjehduksena voisi myös mennä kuuntelemaan ja joka tapauksessa ajatuksena on tutustua Eteenpäin - halki Atlantin -valokuvanäyttelyyn.

Tästä on hyvä aloittaa uuden veneilykauden zoomailu. Se väijyy tulevaisuudessa kangastuksena aivan kuin Hailuodon lautta tuossa otoksessa.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Valoa kohti

Veneilykauteen on vielä matkaa, mutta kesän veneilykuvia selaillessa alkavat ajatukset harhautua jo tulevaan kauteen. Kävin hakemassa realismia venesatamasta, jossa laiturit nököttävät yksinäisinä keskellä lumikenttää.



Astetta ankeammaksi tilanteen tekee täällä valon puute – aurinkoa ei näillä korkeuksilla ole moneen kuukauteen juuri nähty. Vaikka teknisesti Oulun korkeudella aurinko nousee horisontin yläpuolelle, sitä ei näy paksun ja pimentävän pilviverhon takaa. Kuvanottohetkellä aurinko melkein pilkahti esiin pilviverhon takaa paljastaen Hänen Korkeutensa tammikuun lopulla klo 12:17.

Pyörähdin samalla reissulla tarkistamassa myös tilanteen merellä. Kiipesin Nallikarin rannan näkötorniin eli ”majakkaan”, josta käsin Oulun edustan merialueen tilannekatsaus selviää kätevästi. Sinisenvalkoista kenttää riitti horisonttiin asti. Kesällä täältä näkyy aina jossain suunnassa vähintään yksi vene. Nyt ei näkynyt ketään.



Kuvan oikeassa reunassa Hermannin saari, horisontissa häämöttää Hailuoto.