<>

<>

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Pikaruokaa maalla tai merellä: spaghetti con aglio e olio

Ruuanlaitto on kivaa. Kiireessä ja nälässä valmista täytyy tosin saada nopeasti. Kaltaiselleni valmisruuan vastustajalle onkin lämmityseväiden sijaan muodostunut kokoelma pikaisesti valmistuvia vakioreseptejä, joita hyödynnetään niin kotona kuin veneellä. Yksi tällainen on spagetti valkosipulilla, chilillä, parmesaanijuustolla ja oliiviöljyllä ryyditettynä.
Herkku valmistuu näin: keitä neljälle henkilölle sopivasti spagettia runsaahkosti suolatussa vedessä. 7,5 minuuttia on sopiva keittoaika esimerkiksi Barillan spagetille. Spagetin kiehuessa kuullota reilussa puolessa desissä oliiviöljyä kolme tai neljä valkosipulinkynttä viipaloituna sekä maun mukaan (meillä yleensä vajaa yksi) chiliä silputtuna. Kun spagetti on kiehunut, valuta se lävikössä ja pyörittele tarjoiluastiassa, tai veneoloissa kattilassa, sekaisin öljy-valkosipuli-chiliseoksen kanssa. Mausta oman maun mukaan suolalla, rouhitulla mustapippurilla sekä parmesaaniraasteella. Mukaan voit heittää vielä silputtua tuoretta basilikaa. Veneessä toimii mainiosti myös kuivattu chili rouhittuna tuoreen sijaan. Tämän ruuan hyvä puoli veneessä on se, että vain parmesaanijuusto on jääkaappitavara. Juomaksi veneessä vaikka sitruunavettä ja kotona vaikka omena-inkiväärimehua. Herkullista viikonvaihdetta!

Ei kommentteja: